Like a Stone

Kiireettömänä sunnuntaiaamuna eksyin yllättäen taas tänne kyyläilemään vanhoja stooreja ja sain taas vimman kirjottaa. Voisin vaikka vannoa et kaikki tää muistelointi ja kaiho johtuu siitä et oon ollu kohta vuoden poissa tutuilta kulmilta ja aina kun tuun lukemaan näitä vanhoja juttujua, tajuun kuinka hauskaa on jälkeepäin aina palata samoihin tunnelmiin. Ja oikeestaan nautin tänne kirjottamisesta vaikken sitä kovin aktiivisesti harrastakaan. Eli saavuin taas kirjoittelemaan p*skaa ihan omaks huviks, et voin taas joskus vuoden päästä fiilistellä menneitä!

Marraskuu lähestyy loppuaan ja enää kuus viikkoa jäljellä tätä vuotta. Ihan hullu ajatus, tää vuosi on ollut kaikinpuolin nopein tähän astisista. Ja vaikka mulla ei oo ikinä ollut minkäänlaista suurta suunnitelmaa omalle elämälle, tän hetkinen epävarmuus tulevasta vuodesta on aivan omaa luokkaansa. Sen verran tiiän tällä hetkellä varmasti että 8.1. starttaa reissu Uuteen-Seelantiin, tarkotuksena viettää aikaa Christchruchissa ja Aucklandissa ja 1.2. palaan takas Melbourneen. Enkä tiiä kuinka pitkäks aikaa. Halu jäädä tänne on kova mut karu faktahan on että kaikki tarjolla olevat vaihtoehdot on ihan helvetin kalliita ja melko vaivalloisia myös. Oon aina ollut tosi huono näkemään vaivaa asioiden eteen. Osaan olla päättäväinen mut valitettavan usein mun hallitseva ominaisuus, mukavuudenhalu, dominoi mun päätöksentekoa. Ja vähän pelkään että tääkin päätös seuraa tuttua kaavaa.

Yleensä oon aina ollut tosi vapaa ja rauhaton sielu, ja milloin tahansa mulla on ollut mahdollisuus esim. reissata oon aina valinnu sen reitin epäröimättä. Ehkä ensimmäistä kertaa mun elämässä se ei oo päivänselvä valinta. Tällä kertaa mukana on uusi elementti, menettämisen pelko. Oon aina rakastanut mun vapautta kulkea ja mennä minne huvittaa, mut nyt kun on taas mahdollisuus siihen, se ei oo enää yhtä helppo ratkasu. Tiiän että mulla on maailmassa paljon hyvää odottamassa, voin aina palata kotiin ja viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa ja se on tosi helpottavaa tiedostaa. Mut samalla tiiän että valitsemalla sen tien tuun menettämään jotain, todennäköisesti pysyvästi. Live and learn, kukaan ei oo koskaan väittänyt et elämä ois helppoa, eikä sen kuulukaan olla. Kaikki kokemukset kasvattaa.

En näköjään osaa vaan kertoa tänne mun kuulumisia, "joo eilen grillattiin, oli aurinkoista, tosi kiva päivä, ens viikolla mennään festareille". Tää menee aina joko nostalgiointiin tai diippeilyyn. Anyway, that's the way she goes, kuten oon aikasemminkin todennut kaikki selviää aikanaan mut koska vihaan kaikenlaista epäselvyyttä ja odottelua en kestä tätä tiedottomuuden piinaa tällä hetkellä! Peace out, tuun taas joku päivä avautumaan tänne.

Young Blindness

Hello! Tuntuupa häröltä kirjottaa tänne mitään kohta melkein vuoden tauon jälkeen. Tänää kun vietin saikkupäivää kotona jossain mielenhäiriössä vaan eksyin tänne vaihteeks nostalgioimaan ja mietin et voispa olla kiva vaihteeks vaikka tarinoida jotain. 

Huvittavinta tässä ehkä on se että pystyn edelleen samaistumaan mun viimeisimpään postaukseen täysin. Vaikka mun elämä nyt on tällä hetkellä kaikin puolin muuten erilaista kun se oli vuos sitten, hyvin pitkälti samojen perimmäisten kysymysten äärellä painitaan edelleen. En osaa sanoa oliks toi jotenkin lohduttavaa vai ankeeta lukea toi ja ymmärtää et tietyt asiat ne ei vaan muutu, varmaan jollain tragikoomisella tavalla vähän molempia.

Mutta! Kohta 10 kuukautta asuttu Australian mantereella, kai tästä vois jotain mainita vielä kun muistaa. Sanotaan että odotukset ja todellisuus ei kohdannut, mut ihan siis hyvällä tavalla. Ja ehkä enemmän sanalla "odotukset" tarkoitan omia suunnitelmia ja mielikuvia mitä tästä vuodesta täällä tulee. Itehän olin jo pläänäillyt villeimmissä unelmissani reissaavani ympäri Australiaa Indiana Jones tyyliin ennen tänne tuloa. Seikkailua seikkailun perään. Kaupunkia toisen perään. Todellisuus? Oon asunu Melbournessa lähes koko 10 kuukautta. Vietin Tasmaniassa jonkun reilu kolme viikkoa mut siinä se reissaaminen onkin hyvin pitkälti ollut XD  Ennen Ausseja-Emppu ois voinu olla tän kuullessaan ihan WHAT, mut ei asiat oo mitenkään huonosti ollu, päinvastoin. Armottoman reissaamisen sijaan tapasin ihmisen joka on tehny mun elämästä täällä tosi erilaisen mitä se ois muuten varmaan ollu, oon ollut todella onnekas töiden ja lähes kaiken suhteen muutenkin. Oon saanut oppia ja omaksua uutta kulttuuria, ja vaikka suurimman osan ajasta sää on ihan täyttä kuraa, Melbourne on mahtava paikka elää. 

On hullua välillä havahtua ajattelemaan miten tää kaikki on mulle arkipäivää nyt. Jos mulle joku ois sanonu joskus millasta elämää elän tänä päivänä oisin ollu varmaan ihmeissäni. En oo enää pitkään aikaan ollut reppureissaaja täällä, vaan oon eläny ja rakentanu ihan oikeeta elämää toisella puolella maailmaa vieraassa miljoonakaupungissa ja selvinnyt näin pitkälle, mistä oon ylpeä.

Mulla on enää kaks kuukautta aikaa jälellä tätä viisumia, ja oon tällä hetkellä tosi vaikeen päätöksen edessä. Suoraan sanottuna henkilökohtaisesti varmaan yks vaikeimmista mitä oon tähän asti joutunut tekemään. En tykkää. Miksei elämässä voi olla vaan helppoja valintoja ja me kaikki voitais olla onnellisia. Tuun luultavasti hulluks ku yritän tehä tätä päätöstä mahdollisimman loogisesti ja rationaalisesti ja ennen kaikkea, mahdollisimman pian. Yritän jankata itelleni näitä kaikkia "elä hetkessä" mantroja ym paskoja mut ku stressaa ni stressaa. En rehellisesti sanottuna tiedä tällä hetkellä ollenkaan mitä tässä tulee käymään, mut katotaan jos vaikka taas vuoden päästä kirjotan seuraavan kerran nii sit on varmaan selvinnyt. Joka tapauksessa, miten vaan tulee käymään, alkuvuosi 2017 tulee luultavasti olemaan suhteellisen raskas.

Ei mulla nyt sit muuta, mul on ihan törkee ikävä mun parasta kaverii Oonaa <3 Ja on aina ihan parasta ku voidaa puhuu ja kaipaan sun seuraa joka päivä ihan älyttömästi! Terveisin edelleen yhtä janoinen siskosi Emppuwolf <3

Crazy circles never seem to end

Yhtäkkiä, out of nowhere, kun jostain ihmeen syystä eksyin selaamaan Oonan (harvoin nähty/kuultu, taruolennon kaltainen, huhun mukaan tämän blogin toinen kirjoittaja?) vanhaa blogia, aloin kelaamaan elämää. Tantantaa, todella fresh aihepiiri, kyllä! Alkuun tosiaan Oonan blogia selatessani ihastelin kuinka toinen on ollut joskus niin nuori ja viaton. Ja sit kelasin että hold your horses, ihan sama pätee kyl itteenikin, eipäs naureskella toisille niin huolettomasti. Ja näin alkoi taas eräs lukuisista nostalgiointimomenteista.

Oon ihan paatunut nostalgikko, tiedostan sen ja voin hyvin tunnustaa. Tällä kertaa kyseessä on tosin vähän erilainen nostalgia; aloin selailemaan omia parin, kolmen, neljän vuoden takaisia teinikuvia ja miettimään, mitä silloin ajattelin omasta tulevaisuudesta. Esimerkiksi tästä hetkestä. Emppu 21vee. Ja voi, kuinka kirkassilmäinen ja sileäposkinen pieni idealisti olin. Kaiken piti selvitä lukiossa. Ajattelin aina yläasteelta johonkin lukion toiselle (ehkä) asti että teen tässä vaiheessa elämää varmaan jo jotain tosi coolia ja tarkoituksellista. Lukiossa löytäisin jonkun intohimon, opiskelisin, kouluttautuisin, parantaisin maailmaa ja chillailisin. Haha. Söpöä.

Joojoo, fakta on että 21 vuotias ei oo oikeesti vanha. Mut kieltämättä kun kattoo vaikka vaan parin vuoden takaisia kuvia ja pääsee takasin niihin fiiliksiin mitä silloin oli, tulee vähän vanhempi olo. Ne kuvat saa aikaan jotain sympatian ja haikeuden sekaisia fiiliksiä. Ja jotenkin kun aina aattelee vaikka et okay, kahen vuoden päästä oon varmaan saanut jotain aikaseks ja silloin asiat on selvinny ja elämä skulaa. Yhtäkkiä on se kahen vuoden päästä ja havahut siihen et oot sellasessa tilanteessa mitä et ois osannu edes kuvitella silloin kaks vuotta aikasemmin. Ja mikään ei oo vieläkään selvinnyt.

Äsken suihkussa purskahin nauramaan (oon ollut tässä sellaset 6 päivää kohta vaan kotona neljän seinän sisällä, voi olla kevyttä mökkihöperyyden alkua). On hetkiä kun omasta elämästä ajattelee tosi positiivisesti, oot ihan invincible fiiliksellä. Nautit siitä tunteesta et sulla on paljon vielä kaikkea mahtavaa paskaa koettavana, jos takaiskuja tulee, tulkoon. Ja sit on niitä hetkiä kun millään oikeasti hyvälläkään asialla ei tunnu olevan painoarvoa, sun elämä on mitätön maailmanlaajuisessa mittakaavassa ja uppoot vaan täydelliseen nihilismiin. Nojoo. Siis äsken suihkussa mulla oli joku näiden kahden fiiliksen balanssi. Se oli niin puhtaan vilpitön, teeskentelemätön reaktio että harvoin ehkä edes ihmisellä on. Aloin vaan miettimään omaa elämää. Menneisyyttä ja nykyisyyttä. Yleensä tällaisesta aiheesta vois vetää vaikka kuinka diippejä koukeroita, mut ei tällä kertaa. Mietin vaan yksinkertaisesti yksinkertaista kysymystä omasta elämästäni, "mitähän h*lvettiä tästä tulee". Ja aloin nauramaan. Yksin suihkussa. Kellarissa. Alasti. Hivenen psykoottista, hysteeristä naurua. Se oli niitä hetkiä kun miettii itkeäkö vai nauraa, ja jostain kumman syystä alat nauraa. Ehkä koska olet vähän sosiopaatti.

Krrhm, eksyin hiukan aiheesta. Anyways, pointti oli se että jännä miten rakentaa kuvaa tulevaisuuden itsestään ja elämästään ja minne sitten oikeasti päätyykään. Jos nyt pitäis miettiä vaikka kahen kolmen vuoden päähän, voisin esittää aika realistisen toiveen/toiveita itelleni. No ensinnäkin vois ehkä olla ihan suotavaa että vihdoin tekisin jotain järkevääkin elämässä kuten esim kouluttautuisin mut I wouldn't be so sure about that. Toisekseen, toivon että oon elänyt elämää mahdollisimman täysillä, ja tarttunut tilaisuuksiin niinkuin tähänkin mennessä. Ehkä jopa enemmän. Ei oikeestaan muuta. Kuhan ei oo missään ongelmissa ja terveys on tallella, I'll be fine.

Randomi keskiviikon päänavaus, kiitos ja anteeksi! Ja loppuhuipennoksena aiheen mukainen kuvakollaasi, minä teininä. *killme*

A New Day Yesterday

Hey there hi there ho there! Viime rustailuista onki taas vierähtäny näköjään... sellaset kolme kuukautta, hupsis. Oon taas viime aikoina havahtunut siihen miten helvetin nopeesti aika vierähtää. Niinku toikin fakta että oon viimeks kirjottanut tänne silloin ku tultiin Lontoosta. Vastahan me lähettiin sinne ja nyt on kohta joulu?! Ihan SICK. Toinen juttu minkä takia ajankulu hiukan hirvittää on toi Australiaan lähtö. Kokoajan on vaan ajatellu että se on sit joskus kaukaisessa tulevaisuudessa. Well guess what fucker, siihen on enää reilu viis viikkoa! Ooämgee.

Tosiaan sit kuulumisia tältä kolmelta kuukaudelta.. Mmnoh, hirveesti ei oo kyl tapahtunu. Töissä painettu ja vapaalla sit sählätty ja säädetty jotain epämääräistä niinku yleensä. Parit Helsingin reissut ollaa heitetty tässä syksyn aikana, muuten aika kiltisti ollaan tyydytty sekottamaan pakkaa koti-Kouvolassa. Suoraan sanottuna aika vähän ollaan sekoiltu edes Kouvolassa. 

Töissä häämöttää loppusuora, enää ens viikko jäljellä, ja ehkä jotain joulunpäiviä vielä. Tyntyntyy, kolme kuukautta meni ihan hujauksessa! Ja reilu viikon päästä koittaa eräs kauan odotettu päivä....... SLAYERIN JA ANTHRAXIN KEIKKA!! YAAY! Snicesnice, en malta odottaa. Sit onki jouluu ja uutta vuotta ym. Mutta pidemmittä puheitta, tässä pikapäivitykset elämänmenosta ja parit kuvat päälle, until the next time!

London calling to the faraway towns..

Ohoy! Reipastuin tylsyyden kurimuksesta ja sain inspiroitua itteni kirjottelemaan ja jopa laittelemaan parit kuvat tänne. En voi uskoa et siitä on kohta jo viikko kun kotiuduttiin Lontoosta. Mulla on siis jatkunu reissun jälkeen loma ja se jatkuu vielä viikon. Yks ihana ja ikävä, todella ikävä asia reissaamisessa on kotiinpaluu. Siitä on niin ristiriitaset fiilikset. Toisaalta joo himassa on oma sänky ja muut kodin mukavuudet mut ähmh. Seikkalun fiilis ja elämykset puuttuu. Vaikka fakta on, että reissuja odottaa ja osaa aina arvostaa enemmän ku niitä ei koko ajan oo, mut.... On se vaan perkele niin haikeeta. Ja tällä kertaa oli ihan super super duper haikeeta palata Suomeen. Kyl olis voinu olla toisen viikon putkeen. Tai vaikka kuukauden. I WANT BACK!!!!

Mutta joo! Kerrotaas sit vähäsen jotain siitä tripistä itestään eikä vaa kitistä takasin. Maanantaina menin Oonan kämpille. Kamojen kasausta ja tavallista setitystä. Ei tytöille meinannu oikein uni tulla ja tiistaina noustiin parin tunnin (jos edes niinkään monen) yöunien jälkeen kello neljältä aamulla. Kledjut niskaan ja nokka kohti flygistä, jonne Oonan faija lupautu viskaamaan meijät. Kentällä perustoimenpiteet, Oonalla stressitupakka (XD sory hun). Blaablaablaa, päästiin koneeseen, maailman hirvein paras ystävä Saaga H. nauro vaan ku erästä lilatukkasta mimmiä vähä jännitti olla ekaa kertaa lentsikassa. Matkat ym järjestelyt skulas, päästiin hostelliin jossa oli tosiaan varattuna 18 hengen dormihuone. Oh boy, mitkä muistot siitäki huoneesta jäi. Sanotaan että parhaiten mieleen jäi/jää ultimaalinen ahtaus, nihkeys, eräs todella kummallinen kanssa-asuja (Waldo <3) ja lakanoiden käyttö siivousvälineinä. Ei ehkä yks hulppeimmista huoneista missä oon majottunu henk.koht. hostellihistoriani aikana, mut kyllähän se meni. Vaikka molemmat sai jonku homeflunssan.

Tiistai meni siis reissatessa ja illalla nähtiin Oonan eno ja käytiin yksillä. Keskiviikkona shoppailtiin ja käytiin turistihelvetissä Oxford Streetillä. Lontoo on kyl niin todellinen ostosparatiisi, mut ei helvetti jos meet vääränä päivänä.... Pää hajoaa siitä ihmisten määrästä. Etenkin joku Primark missä ei meinaa mahtua enää edes hengittämään kun se on niin täynnä.

Torstaina päätettiin viimein riipasta eka lomakänni ja mentiin tsiigaamaan yöelämää. Olin joskus aikasemmin bongannu jonku baarin missä oli joku thrash metal keikka, joten suunnattiin sinne. The Black Heart oli mestan nimi, ja siellä tulikin sit käytyä pari muutakin kertaa. Ja tota...joo. Ihan hyvä pähnä oli. Musiikki oli hyvää, olut virtas, saatiin seuraa, kaikki rullas paremmin ku hyvin. Melko uskamattomia juttuja tapahtu ja toi torstai oli ehdottomasti yks reissun parhaimpia muistoja! Ja oikeestaan elämän muutenkin. Huh, on niin totta et ku vähiten jotain oottaa ni shit starts to happen.

Perjantaina korjailtiin alkupäivä darudea hostellilla. Iltaa kohden alettiin palailemaan henkiin ja suunnattiinkin nyt yhelle toiselle keikalle. Eli pämppäyspäivä part 2. Ei mitää, olut virtas vaikka ei meinannu oikein nousta päähän, musiikki oli hyvää ja fiilis jees. No. Sit asiat alko jotenki luisuu väärään suuntaan. Ei sillä että mitään ois käyny, mut jotenki...weird vibes. Ei asiasta enempää, jatkot olis voinu sujua ihan toisella tavalla ja muuttaisin pari asiaa jos nyt pääsisin siihen hetkeen takas. En pääse ja life goes on, jäihän tostakin ihan omanlaisensa muistot!

Launantaina käytiin Camdenin markkinoilla ja mietittiin miksei meillä voi olla ihan vitusti rahaa. Siis ihan oikeesti, o m g. Niin paljon, PALJON kaikkea ihanaa krääsää. Jos et oo materialisti ennestään, susta tulee ihan saletisti sellanen Camdenissa. Woah. Samaisena päivänä tulimme sitten siihen lopputulokseen että kun ollaan hyvä rappio saatu päälle niin jatketaanpa sitä sitten vielä kolmannenkin päivän verran. Eli kaupan kautta hostellille kaljottelemaan. Seikkailtiin sit muistaakseni Sohossa ja Camdenin alueella again. Ja jossain pleississä missä kumpikaan ei tienny missä ollaan. Mistä päästiin sit taxilla takas hostellille. Sellanen taximatka millasta ei oo ikinä ollu eikä toivon mukaan IKINÄ enää tule XD hyiss satan!

Yeah. Long story short, reissun aikana nautittiin AINAKIN oman painon verran alkoholia ja perus turistihäsellykset jäi ehkä vähän vähemmälle. Mut helvetti, kyl myö elettiin. Oli ihan parasta. Loppureissu otettiin iisisti, haalittiin loput tuliaiset itelle ja muille. Ja surullisena elokuun 18. päivänä jätimme Lontoon taaksemme.

Tiivistetty versio Lontoon sekoiluista, ne jääköön iäti sydämiimme ja nyt kohti uusia seikkailuja, joita tulee toivottavasti pian! THANK YOU London & my best friend Munawolf, it wouldn't have been the same without you <3

Searching for the things that I might never find

Hello ja oho! Tuli tahattoman pitkä tauko kirjotteluun. Viimeks siis ite näköjään toukokuussa oon tänne tarinoinu kuulumisia. No samahan se sinänsä on, täähän on vaan ylimäärästä hupia lähinnä itelleen silloinku fiilistä on kirjotella. Anyways, nyt tuli sellanen wake up call että vois pitkästä aikaa laitella jotain settiä!

Kesään on mahtunut enemmän ja vähemmän kaikenlaista. Suurimmaks osaks on painettu duunia ja vapaa-ajalla sit palauduttu siitä. Kesäkuun alussa kävästiin Ompun kaa Tampereella South Park festareilla. Ilmat oli ihan perseestä, mut muuten meno oli jees. Ja sanotaan että lauantai-illan jatkot oli hyvin mieleenpainuvat, ei sitä ihan joka viikonloppu päädytä Helloweenin basistin kanssa jatkoille. Tsiisus XD No kesäkuussa ei sit ollutkaan oikein mitään muuta sen kummempaa. Heinäkuussa oli vähän enemmän meininkiä, oli Pioneerifestaria, Jättömaata, AC/DC keikka ja just ja just mainitsemisen arvoset Meripäivät. Et huhhuh, onhan tota soppaa vedetty.

Elokuu on sit näillä näkymin "lomaa" eli palkatonta vapaata. Tarkotus on jatkaa työntekoa syyskuu-tammikuu. Ja sit se juttu mistä olin näköjään joskus aikasemmin täällä maininnu, joka oli vielä niin epävarmaa ettei uskaltanu silloin mainostaa. Meikä lähtee tammikuussa Australiaan! Menolento on varattuna ja viisumi hallussa. Eli Working Holiday viisumilla painelen toiselle puolelle maapalloa tarkoituksena löytää paikan päältä töitä hengen pitimiksi. Tyntyntyy, nyt tuntuu vielä kaukaselta jutulta mut varmasti jännitys kasvaa loppuvuotta kohden.

And then another thing, VIHDOIN JA VIIMEIN me lähetään Oonan kaa yhessä reissuun!! Ja ihan ulkomaille tällä kertaa. Reilun viikon päästä starttaa trippi Lontooseen. Ja toi yks pääsee viimein ulkomaille, perkele <3 Oon niin happy. En vaa ymmärrä miten on mahollista että oon sählänny ihan ihme juttuja varausten kanssa. Mie siis varasin lennot ja hostellin ym meille. No okei, netti bugi aika hasardisti silloin varaushetkellä joten se saatto edesauttaa tiettyjen asioiden vituiks menemistä. Olin merkannu mut ja Oonan miehiks. Eli väärä sukupuoli. Vittu. Ei auttanu ku soittaa Norwegianin asiakaspalveluun ja fiksata asia. Okei, se oli kunnossa, molemmat on taas muijia. Tänään aamulla sit huomasin että olin varannu meille hostellista yhen yön liian vähän?! Mitä vittua nyt Emppu, get it together. Mulle ei oo ikinä käyny minkään muun reissun kaa samanlaisia kämmejä. Vaikuttaa hyvältä alulta. No varasin tänää sit samasta hostellista vielä yhen yön lisää, mut ei ollu enää samaa dormihuonetta vapaana mikä on ekoina öinä. Pitää vaihtaa huonetta yheks yöks. Sentää ei kadulle jouduta.

Juuu että sellasta. Tässä lyhyt, tai ehkä enemmän keskipitkä, tilannepäivitys menneistä kuukausista. En tiiä milloin seuraavan kerran taas havahtuu runoilemaan tänne mut kaikki aikanaan! Oon pahoillani, en oo saanu siirrettyä ajankohtasia kuvia puhelimesta koneelle, joten pistän nyt vaa yhen kuvan joka on seki Oonan ottama. Ehkä joku päivä pidän turpani kiinni ja päivitän pelkkiä kuvia sit!

Shape I'm in

Huzzah! Jos tänneki rustailis välillä jotain. Viime viikko alkoi kahdella todella turhalla päivällä Asikkalassa. Ei siitä sen enempää, himassa pakkailua ja torstaina lähtö Budapestiin josta palattiin tiistai (tai no keskiviikon puolelle se jo meni) yönä. Reissu meni kivasti, mutsin kanssa siis lähettiin tien päälle. Tuli syötyä, juotua, nähtyä ja chillattua. Nätti kaupunki, mielenkiintonen historia. Säät suosi ja onnistuin käräyttämään ton mun dekolteealueen, niin kuin joka ikinen kevät. Hostelli oli pieni, kodikas ja kaikinpuolin tosi ihana paikka, oli onni myötä kun tollanen sattu löytymään ihan vahingossa! Tuntu ehkä vähän oudolta aluks olla äidin kaa reissussa, viimeks joskus aika junnuna oltu yhessä jollain Tallinnan risteilyllä. Eli aika iisisti tuli otettua, ei mitään überkänniperseilysekoilua (köh, siis eihän ikinä muutenkaan...) tai muuta riekkumista. Hyvin homma skulas noinkin, mut oon edelleen aika rakastunu solo travelingiin, siinä on vaan joku juttu. Ultimaalinen vapaus. Ja vastuukin tietty.

Nyt on loppuviikko vapaata, sit kaks viikkoo skolea ja loma (DUUNII). No ainaki lomaa koulusta, vaikkei se nyt kovin rankkaa oo viime aikoina ollu kylläkään. JA KOLME VIIKKOO SOUTH PARK FESTIVALIIIIIIN!! YEAH! Can't wait!