keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Crazy circles never seem to end

Yhtäkkiä, out of nowhere, kun jostain ihmeen syystä eksyin selaamaan Oonan (harvoin nähty/kuultu, taruolennon kaltainen, huhun mukaan tämän blogin toinen kirjoittaja?) vanhaa blogia, aloin kelaamaan elämää. Tantantaa, todella fresh aihepiiri, kyllä! Alkuun tosiaan Oonan blogia selatessani ihastelin kuinka toinen on ollut joskus niin nuori ja viaton. Ja sit kelasin että hold your horses, ihan sama pätee kyl itteenikin, eipäs naureskella toisille niin huolettomasti. Ja näin alkoi taas eräs lukuisista nostalgiointimomenteista.

Oon ihan paatunut nostalgikko, tiedostan sen ja voin hyvin tunnustaa. Tällä kertaa kyseessä on tosin vähän erilainen nostalgia; aloin selailemaan omia parin, kolmen, neljän vuoden takaisia teinikuvia ja miettimään, mitä silloin ajattelin omasta tulevaisuudesta. Esimerkiksi tästä hetkestä. Emppu 21vee. Ja voi, kuinka kirkassilmäinen ja sileäposkinen pieni idealisti olin. Kaiken piti selvitä lukiossa. Ajattelin aina yläasteelta johonkin lukion toiselle (ehkä) asti että teen tässä vaiheessa elämää varmaan jo jotain tosi coolia ja tarkoituksellista. Lukiossa löytäisin jonkun intohimon, opiskelisin, kouluttautuisin, parantaisin maailmaa ja chillailisin. Haha. Söpöä.

Joojoo, fakta on että 21 vuotias ei oo oikeesti vanha. Mut kieltämättä kun kattoo vaikka vaan parin vuoden takaisia kuvia ja pääsee takasin niihin fiiliksiin mitä silloin oli, tulee vähän vanhempi olo. Ne kuvat saa aikaan jotain sympatian ja haikeuden sekaisia fiiliksiä. Ja jotenkin kun aina aattelee vaikka et okay, kahen vuoden päästä oon varmaan saanut jotain aikaseks ja silloin asiat on selvinny ja elämä skulaa. Yhtäkkiä on se kahen vuoden päästä ja havahut siihen et oot sellasessa tilanteessa mitä et ois osannu edes kuvitella silloin kaks vuotta aikasemmin. Ja mikään ei oo vieläkään selvinnyt.

Äsken suihkussa purskahin nauramaan (oon ollut tässä sellaset 6 päivää kohta vaan kotona neljän seinän sisällä, voi olla kevyttä mökkihöperyyden alkua). On hetkiä kun omasta elämästä ajattelee tosi positiivisesti, oot ihan invincible fiiliksellä. Nautit siitä tunteesta et sulla on paljon vielä kaikkea mahtavaa paskaa koettavana, jos takaiskuja tulee, tulkoon. Ja sit on niitä hetkiä kun millään oikeasti hyvälläkään asialla ei tunnu olevan painoarvoa, sun elämä on mitätön maailmanlaajuisessa mittakaavassa ja uppoot vaan täydelliseen nihilismiin. Nojoo. Siis äsken suihkussa mulla oli joku näiden kahden fiiliksen balanssi. Se oli niin puhtaan vilpitön, teeskentelemätön reaktio että harvoin ehkä edes ihmisellä on. Aloin vaan miettimään omaa elämää. Menneisyyttä ja nykyisyyttä. Yleensä tällaisesta aiheesta vois vetää vaikka kuinka diippejä koukeroita, mut ei tällä kertaa. Mietin vaan yksinkertaisesti yksinkertaista kysymystä omasta elämästäni, "mitähän h*lvettiä tästä tulee". Ja aloin nauramaan. Yksin suihkussa. Kellarissa. Alasti. Hivenen psykoottista, hysteeristä naurua. Se oli niitä hetkiä kun miettii itkeäkö vai nauraa, ja jostain kumman syystä alat nauraa. Ehkä koska olet vähän sosiopaatti.

Krrhm, eksyin hiukan aiheesta. Anyways, pointti oli se että jännä miten rakentaa kuvaa tulevaisuuden itsestään ja elämästään ja minne sitten oikeasti päätyykään. Jos nyt pitäis miettiä vaikka kahen kolmen vuoden päähän, voisin esittää aika realistisen toiveen/toiveita itelleni. No ensinnäkin vois ehkä olla ihan suotavaa että vihdoin tekisin jotain järkevääkin elämässä kuten esim kouluttautuisin mut I wouldn't be so sure about that. Toisekseen, toivon että oon elänyt elämää mahdollisimman täysillä, ja tarttunut tilaisuuksiin niinkuin tähänkin mennessä. Ehkä jopa enemmän. Ei oikeestaan muuta. Kuhan ei oo missään ongelmissa ja terveys on tallella, I'll be fine.

Randomi keskiviikon päänavaus, kiitos ja anteeksi! Ja loppuhuipennoksena aiheen mukainen kuvakollaasi, minä teininä. *killme*



perjantai 27. marraskuuta 2015

A New Day Yesterday

Hey there hi there ho there! Viime rustailuista onki taas vierähtäny näköjään... sellaset kolme kuukautta, hupsis. Oon taas viime aikoina havahtunut siihen miten helvetin nopeesti aika vierähtää. Niinku toikin fakta että oon viimeks kirjottanut tänne silloin ku tultiin Lontoosta. Vastahan me lähettiin sinne ja nyt on kohta joulu?! Ihan SICK. Toinen juttu minkä takia ajankulu hiukan hirvittää on toi Australiaan lähtö. Kokoajan on vaan ajatellu että se on sit joskus kaukaisessa tulevaisuudessa. Well guess what fucker, siihen on enää reilu viis viikkoa! Ooämgee.

Tosiaan sit kuulumisia tältä kolmelta kuukaudelta.. Mmnoh, hirveesti ei oo kyl tapahtunu. Töissä painettu ja vapaalla sit sählätty ja säädetty jotain epämääräistä niinku yleensä. Parit Helsingin reissut ollaa heitetty tässä syksyn aikana, muuten aika kiltisti ollaan tyydytty sekottamaan pakkaa koti-Kouvolassa. Suoraan sanottuna aika vähän ollaan sekoiltu edes Kouvolassa. 

Töissä häämöttää loppusuora, enää ens viikko jäljellä, ja ehkä jotain joulunpäiviä vielä. Tyntyntyy, kolme kuukautta meni ihan hujauksessa! Ja reilu viikon päästä koittaa eräs kauan odotettu päivä....... SLAYERIN JA ANTHRAXIN KEIKKA!! YAAY! Snicesnice, en malta odottaa. Sit onki jouluu ja uutta vuotta ym. Mutta pidemmittä puheitta, tässä pikapäivitykset elämänmenosta ja parit kuvat päälle, until the next time!














maanantai 24. elokuuta 2015

London calling to the faraway towns..

Ohoy! Reipastuin tylsyyden kurimuksesta ja sain inspiroitua itteni kirjottelemaan ja jopa laittelemaan parit kuvat tänne. En voi uskoa et siitä on kohta jo viikko kun kotiuduttiin Lontoosta. Mulla on siis jatkunu reissun jälkeen loma ja se jatkuu vielä viikon. Yks ihana ja ikävä, todella ikävä asia reissaamisessa on kotiinpaluu. Siitä on niin ristiriitaset fiilikset. Toisaalta joo himassa on oma sänky ja muut kodin mukavuudet mut ähmh. Seikkalun fiilis ja elämykset puuttuu. Vaikka fakta on, että reissuja odottaa ja osaa aina arvostaa enemmän ku niitä ei koko ajan oo, mut.... On se vaan perkele niin haikeeta. Ja tällä kertaa oli ihan super super duper haikeeta palata Suomeen. Kyl olis voinu olla toisen viikon putkeen. Tai vaikka kuukauden. I WANT BACK!!!!

Mutta joo! Kerrotaas sit vähäsen jotain siitä tripistä itestään eikä vaa kitistä takasin. Maanantaina menin Oonan kämpille. Kamojen kasausta ja tavallista setitystä. Ei tytöille meinannu oikein uni tulla ja tiistaina noustiin parin tunnin (jos edes niinkään monen) yöunien jälkeen kello neljältä aamulla. Kledjut niskaan ja nokka kohti flygistä, jonne Oonan faija lupautu viskaamaan meijät. Kentällä perustoimenpiteet, Oonalla stressitupakka (XD sory hun). Blaablaablaa, päästiin koneeseen, maailman hirvein paras ystävä Saaga H. nauro vaan ku erästä lilatukkasta mimmiä vähä jännitti olla ekaa kertaa lentsikassa. Matkat ym järjestelyt skulas, päästiin hostelliin jossa oli tosiaan varattuna 18 hengen dormihuone. Oh boy, mitkä muistot siitäki huoneesta jäi. Sanotaan että parhaiten mieleen jäi/jää ultimaalinen ahtaus, nihkeys, eräs todella kummallinen kanssa-asuja (Waldo <3) ja lakanoiden käyttö siivousvälineinä. Ei ehkä yks hulppeimmista huoneista missä oon majottunu henk.koht. hostellihistoriani aikana, mut kyllähän se meni. Vaikka molemmat sai jonku homeflunssan.

Tiistai meni siis reissatessa ja illalla nähtiin Oonan eno ja käytiin yksillä. Keskiviikkona shoppailtiin ja käytiin turistihelvetissä Oxford Streetillä. Lontoo on kyl niin todellinen ostosparatiisi, mut ei helvetti jos meet vääränä päivänä.... Pää hajoaa siitä ihmisten määrästä. Etenkin joku Primark missä ei meinaa mahtua enää edes hengittämään kun se on niin täynnä.

Torstaina päätettiin viimein riipasta eka lomakänni ja mentiin tsiigaamaan yöelämää. Olin joskus aikasemmin bongannu jonku baarin missä oli joku thrash metal keikka, joten suunnattiin sinne. The Black Heart oli mestan nimi, ja siellä tulikin sit käytyä pari muutakin kertaa. Ja tota...joo. Ihan hyvä pähnä oli. Musiikki oli hyvää, olut virtas, saatiin seuraa, kaikki rullas paremmin ku hyvin. Melko uskamattomia juttuja tapahtu ja toi torstai oli ehdottomasti yks reissun parhaimpia muistoja! Ja oikeestaan elämän muutenkin. Huh, on niin totta et ku vähiten jotain oottaa ni shit starts to happen.

Perjantaina korjailtiin alkupäivä darudea hostellilla. Iltaa kohden alettiin palailemaan henkiin ja suunnattiinkin nyt yhelle toiselle keikalle. Eli pämppäyspäivä part 2. Ei mitää, olut virtas vaikka ei meinannu oikein nousta päähän, musiikki oli hyvää ja fiilis jees. No. Sit asiat alko jotenki luisuu väärään suuntaan. Ei sillä että mitään ois käyny, mut jotenki...weird vibes. Ei asiasta enempää, jatkot olis voinu sujua ihan toisella tavalla ja muuttaisin pari asiaa jos nyt pääsisin siihen hetkeen takas. En pääse ja life goes on, jäihän tostakin ihan omanlaisensa muistot!

Launantaina käytiin Camdenin markkinoilla ja mietittiin miksei meillä voi olla ihan vitusti rahaa. Siis ihan oikeesti, o m g. Niin paljon, PALJON kaikkea ihanaa krääsää. Jos et oo materialisti ennestään, susta tulee ihan saletisti sellanen Camdenissa. Woah. Samaisena päivänä tulimme sitten siihen lopputulokseen että kun ollaan hyvä rappio saatu päälle niin jatketaanpa sitä sitten vielä kolmannenkin päivän verran. Eli kaupan kautta hostellille kaljottelemaan. Seikkailtiin sit muistaakseni Sohossa ja Camdenin alueella again. Ja jossain pleississä missä kumpikaan ei tienny missä ollaan. Mistä päästiin sit taxilla takas hostellille. Sellanen taximatka millasta ei oo ikinä ollu eikä toivon mukaan IKINÄ enää tule XD hyiss satan!

Yeah. Long story short, reissun aikana nautittiin AINAKIN oman painon verran alkoholia ja perus turistihäsellykset jäi ehkä vähän vähemmälle. Mut helvetti, kyl myö elettiin. Oli ihan parasta. Loppureissu otettiin iisisti, haalittiin loput tuliaiset itelle ja muille. Ja surullisena elokuun 18. päivänä jätimme Lontoon taaksemme.

Tiivistetty versio Lontoon sekoiluista, ne jääköön iäti sydämiimme ja nyt kohti uusia seikkailuja, joita tulee toivottavasti pian! THANK YOU London & my best friend Munawolf, it wouldn't have been the same without you <3











sunnuntai 2. elokuuta 2015

Searching for the things that I might never find

Hello ja oho! Tuli tahattoman pitkä tauko kirjotteluun. Viimeks siis ite näköjään toukokuussa oon tänne tarinoinu kuulumisia. No samahan se sinänsä on, täähän on vaan ylimäärästä hupia lähinnä itelleen silloinku fiilistä on kirjotella. Anyways, nyt tuli sellanen wake up call että vois pitkästä aikaa laitella jotain settiä!

Kesään on mahtunut enemmän ja vähemmän kaikenlaista. Suurimmaks osaks on painettu duunia ja vapaa-ajalla sit palauduttu siitä. Kesäkuun alussa kävästiin Ompun kaa Tampereella South Park festareilla. Ilmat oli ihan perseestä, mut muuten meno oli jees. Ja sanotaan että lauantai-illan jatkot oli hyvin mieleenpainuvat, ei sitä ihan joka viikonloppu päädytä Helloweenin basistin kanssa jatkoille. Tsiisus XD No kesäkuussa ei sit ollutkaan oikein mitään muuta sen kummempaa. Heinäkuussa oli vähän enemmän meininkiä, oli Pioneerifestaria, Jättömaata, AC/DC keikka ja just ja just mainitsemisen arvoset Meripäivät. Et huhhuh, onhan tota soppaa vedetty.

Elokuu on sit näillä näkymin "lomaa" eli palkatonta vapaata. Tarkotus on jatkaa työntekoa syyskuu-tammikuu. Ja sit se juttu mistä olin näköjään joskus aikasemmin täällä maininnu, joka oli vielä niin epävarmaa ettei uskaltanu silloin mainostaa. Meikä lähtee tammikuussa Australiaan! Menolento on varattuna ja viisumi hallussa. Eli Working Holiday viisumilla painelen toiselle puolelle maapalloa tarkoituksena löytää paikan päältä töitä hengen pitimiksi. Tyntyntyy, nyt tuntuu vielä kaukaselta jutulta mut varmasti jännitys kasvaa loppuvuotta kohden.

And then another thing, VIHDOIN JA VIIMEIN me lähetään Oonan kaa yhessä reissuun!! Ja ihan ulkomaille tällä kertaa. Reilun viikon päästä starttaa trippi Lontooseen. Ja toi yks pääsee viimein ulkomaille, perkele <3 Oon niin happy. En vaa ymmärrä miten on mahollista että oon sählänny ihan ihme juttuja varausten kanssa. Mie siis varasin lennot ja hostellin ym meille. No okei, netti bugi aika hasardisti silloin varaushetkellä joten se saatto edesauttaa tiettyjen asioiden vituiks menemistä. Olin merkannu mut ja Oonan miehiks. Eli väärä sukupuoli. Vittu. Ei auttanu ku soittaa Norwegianin asiakaspalveluun ja fiksata asia. Okei, se oli kunnossa, molemmat on taas muijia. Tänään aamulla sit huomasin että olin varannu meille hostellista yhen yön liian vähän?! Mitä vittua nyt Emppu, get it together. Mulle ei oo ikinä käyny minkään muun reissun kaa samanlaisia kämmejä. Vaikuttaa hyvältä alulta. No varasin tänää sit samasta hostellista vielä yhen yön lisää, mut ei ollu enää samaa dormihuonetta vapaana mikä on ekoina öinä. Pitää vaihtaa huonetta yheks yöks. Sentää ei kadulle jouduta.

Juuu että sellasta. Tässä lyhyt, tai ehkä enemmän keskipitkä, tilannepäivitys menneistä kuukausista. En tiiä milloin seuraavan kerran taas havahtuu runoilemaan tänne mut kaikki aikanaan! Oon pahoillani, en oo saanu siirrettyä ajankohtasia kuvia puhelimesta koneelle, joten pistän nyt vaa yhen kuvan joka on seki Oonan ottama. Ehkä joku päivä pidän turpani kiinni ja päivitän pelkkiä kuvia sit!






perjantai 15. toukokuuta 2015

Shape I'm in

Huzzah! Jos tänneki rustailis välillä jotain. Viime viikko alkoi kahdella todella turhalla päivällä Asikkalassa. Ei siitä sen enempää, himassa pakkailua ja torstaina lähtö Budapestiin josta palattiin tiistai (tai no keskiviikon puolelle se jo meni) yönä. Reissu meni kivasti, mutsin kanssa siis lähettiin tien päälle. Tuli syötyä, juotua, nähtyä ja chillattua. Nätti kaupunki, mielenkiintonen historia. Säät suosi ja onnistuin käräyttämään ton mun dekolteealueen, niin kuin joka ikinen kevät. Hostelli oli pieni, kodikas ja kaikinpuolin tosi ihana paikka, oli onni myötä kun tollanen sattu löytymään ihan vahingossa! Tuntu ehkä vähän oudolta aluks olla äidin kaa reissussa, viimeks joskus aika junnuna oltu yhessä jollain Tallinnan risteilyllä. Eli aika iisisti tuli otettua, ei mitään überkänniperseilysekoilua (köh, siis eihän ikinä muutenkaan...) tai muuta riekkumista. Hyvin homma skulas noinkin, mut oon edelleen aika rakastunu solo travelingiin, siinä on vaan joku juttu. Ultimaalinen vapaus. Ja vastuukin tietty.

Nyt on loppuviikko vapaata, sit kaks viikkoo skolea ja loma (DUUNII). No ainaki lomaa koulusta, vaikkei se nyt kovin rankkaa oo viime aikoina ollu kylläkään. JA KOLME VIIKKOO SOUTH PARK FESTIVALIIIIIIN!! YEAH! Can't wait!



sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Hic et nunc

Huhhuh, hellurei. Kirjottelen nyt kroppa ylinesteytettynä tavaraläjän keskellä täällä. Onpahan ollu taas rientoa parille päivälle. Vähän vappua ja Helsinkiä ja keikkaa ja ynnämuuta. Oloki on aika sen mukanen. Tai ihan hyvä fiilis kyl mut väsymys ja turvotus painaa aika tehokkaasti :D Kerrotaas nyt vaikka aluks siitä vapusta sit.

Torstaina lähettiin heti aamu kaheksalta painamaan bussilla stadia kohti. Perillä käytii safkaamassa buffetissa, ruoka oli hyvää ja sitä oli tarpeeks. Enemmänki ku tarpeeks, niillä mätöillä selvis aika mukavasti seuraavaan vuorokauteen XD Ihan pikku ähky tuli vaan. Chillattin, syötiin ja verestettiin lapsuusmuistoja pelaamalla Afrikan tähteä. Lyllerrettiin hostellille kaupan kautta ja sit illemmalla paineltiin aluks Kaivopuistoon alottelemaan. Siel oli todella hiljasta, en sit tiiä miks. No ei kyl toisaalta haittaa. Siitä sit suunta keskustaan ja baariin. Matka meni aika tuskasesti, molempia piinas nimittäin vuosisadan kusihätä. Törmättiin vielä joihinki uskontohörhöihinki samalla matkalla. Ja kyllä, tottakai mun oli pakko mennä länkyttää niille jotain. Sen jälkeen vitutti niin paljon. No mut joo, illan mittaan kävästiin useammassaki kuppilassa sit. Oli aika....mielenkiintosta XD Vika pysäkki oli Bäkkäri. Ja...noh, vähän erilainen ilta oli ku viimeks. Kaikista outouksista huolimatta oli hauska reissu, aika epic omal tavallaan!

Perjantaina oli herätessä ihan vitun hirvee olotila. Ei oo noin ällöttävää fiilistä ollukaan hetkeen XD Ylös ulos ja kädet vapisten kohti Kamppia. Ite torkuin ja koomasin melkein koko bussimatkan takasin päin, Oonal oli jotain omaa kivaa. Loppupv koomaamista kotona. Lauantaina sit otin kuppia parin muun frendin kanssa ja käytiin tsekkaamassa keikkaa. Loppuyöks meninkin sit punkkaamaan niiden lattialle, pelkälle matolle. Voitte kuvitella miten ihanalta tuntuu päästä ens yöks omaan petiin! Nyt onki sellanen fiilis ettei perseitä tee mieli hetkeen vetää. No joo tällee mie kyl aina sanon mut täl hetkellä on ihan no no-fiilis. Vähän paha tosin, torstaina lähetään halvan kaljan luvattuun maahan Unkariin.. huh. Kyl se siitä.




tiistai 28. huhtikuuta 2015

Ei asfaltti liiku

Hey guys! Hengissä oon, ainaki toistaseks. Otetaan vapun jälkeen uus tilannekatsaus. Vapusta puheenollen, ihan älytöntä et se on jo kohta. Torstaina. Aika menee sairaan nopeesti! Laskeskelin tossa just että koulupäiviä ei oo mulla ku 10 jälellä, erinäisistä menoista ja poissaoloista johtuen. Aatella et sit toi lukuvuosi on lusittu. Mulla on viime aikoina tullu aika suuruuden hulluja suunnitelmia tulevaisuudelle, joita en vielä kyllä uskalla paljastaa. Tää on nyt vaan sellanen sisänen fiilis ja sielun kaipuu, minkä toivon toteutuvan. 

Mitäs täs nyt on käyny sitte viime päivityksen. Töissä meni oikein mukavasti, aluks olin vähän pyörällä päästä mut nopeesti kaikki palautu mieleen. Ja itseasiassa meen sinne huomenna taas, tuli extempore lähtö Piippolasta :D Ei haittaa, kiva painaa duunia vaihteeks. Torstaina poikkesin Oonan työmaalle, ja Oona taiteili vähän uutta leimaa mun sisähauikseen. Thx again for that, ja mun levottomat jalat on pahoillaan XD PERJANTAINA tuli vetästyä kevään ekat pussikaljat ja samana iltana myös kevään eka kännipyöräily himaan, se 12km. Aika meni oikein rattosasti ku kuunteli musiikkia ja huus fiilareissa mukana. Käytiin me perjantaina sit Oonan ja Mikon kaa kattomassa The Soulsin keikkaa, oli ihan jees! Lauantaina saman koplan kanssa ihan vesi-sumppilinjalla Sekolanmäen Tavernaan tsiigaamaan The Barefoot Brothersin keikkaa. Meininki ja musiikki oli mahtavaa, vaikka selvinpäin (ehkä pienissä darroissa?) oltiinkin. Loppuilta vietettiin Bar Q:ssa joka oli vastoin normaaleja olosuhteita ihan täynnä, sielläki oli joku keikka. Sunnuntaina perus kooma ja aikaansaamattomuus.

Pakko sanoo et tältä keväältä ei oo äksöniä puuttunu! Suurinpiirtein joka viikolle on jonkunlaista settiä enemmän tai vähemmän. Enkä valita, tosi nice et jotain tapahtuu. Nyt vaan eyes on Thursday ja Helsinkiiiii!! Skumpat ja viskit ja ylioppilaslakki on valmiina. No en mie tiiä kyl otanko edes sitä daijua lakkia, joku kuitenki kaataa bisset sen päälle tai tumppaa tupakan siihen. Toisaalt mitä sekään haittais, tuol kaapissahan se nytkin vaan lojuu XD Yayaya eipäs mitään selityksiä enempiä, palaan astialle taas sit kun oon selviytyny maailmalta jonain päivänä! Hyvää vappua everyone ;)



tiistai 21. huhtikuuta 2015

It's so easy to forget; what you give is what you get

Mä tarvin kaikkea. Mä tarvin vapautta. Mä tarvin iloa. Mä tarvin uskoa (huom. ei uskonnollista) ja kärsivällisyyttä. Varmuutta. Epävarmuus on kuin kuristava nyrkki mun sielulle, halvaannuttava, hidastava. Vastatuuli ylämäessä.

Tarvin syvällisyyttä ja aitoutta. Toivoa. Arvoituksia ja uteliaisuutta. Flow-fiiliksiä ja sellaista roihuavaa tunteenpaloa. Mielenkiintoa. Virikkeitä. Ja erityisen paljon mä tarvin sitä, mitä varmasti jokainen homo sapiens tarvii, on tarvinnut ja tulee tarvitsemaan: nautinnon tunnetta. Elämästä nauttimisen tunnetta. Syitä, jotka jollain tavalla on harmoniassa ja liitoksissa omaan todellisuuteen. Sellaisia tarpeeks painavia syitä, jotka aina myrskyn jälkeen kurkistaa esiin pilven reunan takaa. Mulla ne on vaan vahvasti kytköksissä nautintoihin. Niitä mä tarvin.

Tietysti halun ja tarpeen välinen ero on yhtä selvä kuin yöllä ja päivällä. Tiedostan sen mut silti mä tarvin. Mun sisäinen vanhempi/lapsenvahti on antanu periks mun sisäiselle, hemmotellulle tyrannilapselle ja kuva todellisesta halun ja tarpeen rajasta on pikkuhiljaa hämärtynyt. 

Toisaalta, kyllä sen aina tietää. Sen mitä oikeesti tarvii. Syvällä jossain, sielussa ehkä, on se sellanen fiilis. Se tietää. Tää kyseinen fiilis voi olla todella pieni tai huutavan suuri. Vesipisara valtameressä tai ihan koko valtameri. Ja vaikka se voi tuntua aika hazardilta toisinaan, sitä pitää uskoa. Siihen täytyy vaan luottaa.

Sit on näitä ihmisiä jotka haluaa, yrittää tai toimii tahattomasti epävarmuutena sun elämässä. Kun sä tarvit, ne sanoo ettet tarvi. Tai että ootko nyt ihan varma että tarvit, tai mitä oikeesti tarvit. Mikä sun tarve on? Mikä sä oot? Ihmiselle joka tarvii (tai ainakin tuntee tarvitsevansa) kaikkea ja enemmän tällaiset anti-tarvitsijat ja epäilevät tuomaat on myrkkyä. Kaikkia jarruttelijoita ja ehdottelijoita kyllä maailmasta löytyy ja elämään mahtuu. Ainoa antidose niitä vastaan on luotto siihen edellämainittuun sisäiseen fiilikseen. Tai niin luulen. Niin toivon.

Kun kuuntelee itteään  ei voi ainakaan syyttää muuta ku itteään. Silloin tietää että kontrolli on ollut sulla ja oot vaikuttanut asiaan. Todella ärsyttävää on joutua kuseen jonkun toisen tekemistä, itsestään riippumattomista syistä. Tarvin kontrollin.

Toinen melko olennainen tarpeen vihollinen epäilijöiden lisäks on aika. Oikeestaan se taitaa olla jopa pahempi. Siihen ei oo olemassa mitään muuta puolustuskeinoa kuin kärsivällisyys, joka taas on (mun kohdalla) tarpeen arkkivihollinen. Ajalle ei vaan voi yhtään mitään. Siihen ei saa kontrollia. Aika voi tappaa tarpeita tai synnyttää uusia tilalle. Ja sen kanssa pitäis sit elää. Toisinaan vallitsee sellanen too much time in my hands tilanne ja toisinaan antais mitä vaan, että sais jonkun menneen ajan takasin. Imperfektisidonnaiset tarpeet on pahimmanlaatuisia, ja niistä yli pääsemiseen tarvii jo aika hardcoreluokan meditointia ja itsepetosta.

Kaiken tän flown jälkeen tuli blackoutti. Mut tällaista tänään ku ei oikeita kuulumisia jaksanu rustata! Älkää ihmiset lakatko tarvitsemasta, se on merkki siitä että on hengissä.