lauantai 19. marraskuuta 2016

Like a Stone

Kiireettömänä sunnuntaiaamuna eksyin yllättäen taas tänne kyyläilemään vanhoja stooreja ja sain taas vimman kirjottaa. Voisin vaikka vannoa et kaikki tää muistelointi ja kaiho johtuu siitä et oon ollu kohta vuoden poissa tutuilta kulmilta ja aina kun tuun lukemaan näitä vanhoja juttujua, tajuun kuinka hauskaa on jälkeepäin aina palata samoihin tunnelmiin. Ja oikeestaan nautin tänne kirjottamisesta vaikken sitä kovin aktiivisesti harrastakaan. Eli saavuin taas kirjoittelemaan p*skaa ihan omaks huviks, et voin taas joskus vuoden päästä fiilistellä menneitä!

Marraskuu lähestyy loppuaan ja enää kuus viikkoa jäljellä tätä vuotta. Ihan hullu ajatus, tää vuosi on ollut kaikinpuolin nopein tähän astisista. Ja vaikka mulla ei oo ikinä ollut minkäänlaista suurta suunnitelmaa omalle elämälle, tän hetkinen epävarmuus tulevasta vuodesta on aivan omaa luokkaansa. Sen verran tiiän tällä hetkellä varmasti että 8.1. starttaa reissu Uuteen-Seelantiin, tarkotuksena viettää aikaa Christchruchissa ja Aucklandissa ja 1.2. palaan takas Melbourneen. Enkä tiiä kuinka pitkäks aikaa. Halu jäädä tänne on kova mut karu faktahan on että kaikki tarjolla olevat vaihtoehdot on ihan helvetin kalliita ja melko vaivalloisia myös. Oon aina ollut tosi huono näkemään vaivaa asioiden eteen. Osaan olla päättäväinen mut valitettavan usein mun hallitseva ominaisuus, mukavuudenhalu, dominoi mun päätöksentekoa. Ja vähän pelkään että tääkin päätös seuraa tuttua kaavaa.

Yleensä oon aina ollut tosi vapaa ja rauhaton sielu, ja milloin tahansa mulla on ollut mahdollisuus esim. reissata oon aina valinnu sen reitin epäröimättä. Ehkä ensimmäistä kertaa mun elämässä se ei oo päivänselvä valinta. Tällä kertaa mukana on uusi elementti, menettämisen pelko. Oon aina rakastanut mun vapautta kulkea ja mennä minne huvittaa, mut nyt kun on taas mahdollisuus siihen, se ei oo enää yhtä helppo ratkasu. Tiiän että mulla on maailmassa paljon hyvää odottamassa, voin aina palata kotiin ja viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa ja se on tosi helpottavaa tiedostaa. Mut samalla tiiän että valitsemalla sen tien tuun menettämään jotain, todennäköisesti pysyvästi. Live and learn, kukaan ei oo koskaan väittänyt et elämä ois helppoa, eikä sen kuulukaan olla. Kaikki kokemukset kasvattaa.

En näköjään osaa vaan kertoa tänne mun kuulumisia, "joo eilen grillattiin, oli aurinkoista, tosi kiva päivä, ens viikolla mennään festareille". Tää menee aina joko nostalgiointiin tai diippeilyyn. Anyway, that's the way she goes, kuten oon aikasemminkin todennut kaikki selviää aikanaan mut koska vihaan kaikenlaista epäselvyyttä ja odottelua en kestä tätä tiedottomuuden piinaa tällä hetkellä! Peace out, tuun taas joku päivä avautumaan tänne.


sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Young Blindness

Hello! Tuntuupa häröltä kirjottaa tänne mitään kohta melkein vuoden tauon jälkeen. Tänää kun vietin saikkupäivää kotona jossain mielenhäiriössä vaan eksyin tänne vaihteeks nostalgioimaan ja mietin et voispa olla kiva vaihteeks vaikka tarinoida jotain. 

Huvittavinta tässä ehkä on se että pystyn edelleen samaistumaan mun viimeisimpään postaukseen täysin. Vaikka mun elämä nyt on tällä hetkellä kaikin puolin muuten erilaista kun se oli vuos sitten, hyvin pitkälti samojen perimmäisten kysymysten äärellä painitaan edelleen. En osaa sanoa oliks toi jotenkin lohduttavaa vai ankeeta lukea toi ja ymmärtää et tietyt asiat ne ei vaan muutu, varmaan jollain tragikoomisella tavalla vähän molempia.

Mutta! Kohta 10 kuukautta asuttu Australian mantereella, kai tästä vois jotain mainita vielä kun muistaa. Sanotaan että odotukset ja todellisuus ei kohdannut, mut ihan siis hyvällä tavalla. Ja ehkä enemmän sanalla "odotukset" tarkoitan omia suunnitelmia ja mielikuvia mitä tästä vuodesta täällä tulee. Itehän olin jo pläänäillyt villeimmissä unelmissani reissaavani ympäri Australiaa Indiana Jones tyyliin ennen tänne tuloa. Seikkailua seikkailun perään. Kaupunkia toisen perään. Todellisuus? Oon asunu Melbournessa lähes koko 10 kuukautta. Vietin Tasmaniassa jonkun reilu kolme viikkoa mut siinä se reissaaminen onkin hyvin pitkälti ollut XD  Ennen Ausseja-Emppu ois voinu olla tän kuullessaan ihan WHAT, mut ei asiat oo mitenkään huonosti ollu, päinvastoin. Armottoman reissaamisen sijaan tapasin ihmisen joka on tehny mun elämästä täällä tosi erilaisen mitä se ois muuten varmaan ollu, oon ollut todella onnekas töiden ja lähes kaiken suhteen muutenkin. Oon saanut oppia ja omaksua uutta kulttuuria, ja vaikka suurimman osan ajasta sää on ihan täyttä kuraa, Melbourne on mahtava paikka elää. 

On hullua välillä havahtua ajattelemaan miten tää kaikki on mulle arkipäivää nyt. Jos mulle joku ois sanonu joskus millasta elämää elän tänä päivänä oisin ollu varmaan ihmeissäni. En oo enää pitkään aikaan ollut reppureissaaja täällä, vaan oon eläny ja rakentanu ihan oikeeta elämää toisella puolella maailmaa vieraassa miljoonakaupungissa ja selvinnyt näin pitkälle, mistä oon ylpeä.

Mulla on enää kaks kuukautta aikaa jälellä tätä viisumia, ja oon tällä hetkellä tosi vaikeen päätöksen edessä. Suoraan sanottuna henkilökohtaisesti varmaan yks vaikeimmista mitä oon tähän asti joutunut tekemään. En tykkää. Miksei elämässä voi olla vaan helppoja valintoja ja me kaikki voitais olla onnellisia. Tuun luultavasti hulluks ku yritän tehä tätä päätöstä mahdollisimman loogisesti ja rationaalisesti ja ennen kaikkea, mahdollisimman pian. Yritän jankata itelleni näitä kaikkia "elä hetkessä" mantroja ym paskoja mut ku stressaa ni stressaa. En rehellisesti sanottuna tiedä tällä hetkellä ollenkaan mitä tässä tulee käymään, mut katotaan jos vaikka taas vuoden päästä kirjotan seuraavan kerran nii sit on varmaan selvinnyt. Joka tapauksessa, miten vaan tulee käymään, alkuvuosi 2017 tulee luultavasti olemaan suhteellisen raskas.

Ei mulla nyt sit muuta, mul on ihan törkee ikävä mun parasta kaverii Oonaa <3 Ja on aina ihan parasta ku voidaa puhuu ja kaipaan sun seuraa joka päivä ihan älyttömästi! Terveisin edelleen yhtä janoinen siskosi Emppuwolf <3