lauantai 19. marraskuuta 2016

Like a Stone

Kiireettömänä sunnuntaiaamuna eksyin yllättäen taas tänne kyyläilemään vanhoja stooreja ja sain taas vimman kirjottaa. Voisin vaikka vannoa et kaikki tää muistelointi ja kaiho johtuu siitä et oon ollu kohta vuoden poissa tutuilta kulmilta ja aina kun tuun lukemaan näitä vanhoja juttujua, tajuun kuinka hauskaa on jälkeepäin aina palata samoihin tunnelmiin. Ja oikeestaan nautin tänne kirjottamisesta vaikken sitä kovin aktiivisesti harrastakaan. Eli saavuin taas kirjoittelemaan p*skaa ihan omaks huviks, et voin taas joskus vuoden päästä fiilistellä menneitä!

Marraskuu lähestyy loppuaan ja enää kuus viikkoa jäljellä tätä vuotta. Ihan hullu ajatus, tää vuosi on ollut kaikinpuolin nopein tähän astisista. Ja vaikka mulla ei oo ikinä ollut minkäänlaista suurta suunnitelmaa omalle elämälle, tän hetkinen epävarmuus tulevasta vuodesta on aivan omaa luokkaansa. Sen verran tiiän tällä hetkellä varmasti että 8.1. starttaa reissu Uuteen-Seelantiin, tarkotuksena viettää aikaa Christchruchissa ja Aucklandissa ja 1.2. palaan takas Melbourneen. Enkä tiiä kuinka pitkäks aikaa. Halu jäädä tänne on kova mut karu faktahan on että kaikki tarjolla olevat vaihtoehdot on ihan helvetin kalliita ja melko vaivalloisia myös. Oon aina ollut tosi huono näkemään vaivaa asioiden eteen. Osaan olla päättäväinen mut valitettavan usein mun hallitseva ominaisuus, mukavuudenhalu, dominoi mun päätöksentekoa. Ja vähän pelkään että tääkin päätös seuraa tuttua kaavaa.

Yleensä oon aina ollut tosi vapaa ja rauhaton sielu, ja milloin tahansa mulla on ollut mahdollisuus esim. reissata oon aina valinnu sen reitin epäröimättä. Ehkä ensimmäistä kertaa mun elämässä se ei oo päivänselvä valinta. Tällä kertaa mukana on uusi elementti, menettämisen pelko. Oon aina rakastanut mun vapautta kulkea ja mennä minne huvittaa, mut nyt kun on taas mahdollisuus siihen, se ei oo enää yhtä helppo ratkasu. Tiiän että mulla on maailmassa paljon hyvää odottamassa, voin aina palata kotiin ja viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa ja se on tosi helpottavaa tiedostaa. Mut samalla tiiän että valitsemalla sen tien tuun menettämään jotain, todennäköisesti pysyvästi. Live and learn, kukaan ei oo koskaan väittänyt et elämä ois helppoa, eikä sen kuulukaan olla. Kaikki kokemukset kasvattaa.

En näköjään osaa vaan kertoa tänne mun kuulumisia, "joo eilen grillattiin, oli aurinkoista, tosi kiva päivä, ens viikolla mennään festareille". Tää menee aina joko nostalgiointiin tai diippeilyyn. Anyway, that's the way she goes, kuten oon aikasemminkin todennut kaikki selviää aikanaan mut koska vihaan kaikenlaista epäselvyyttä ja odottelua en kestä tätä tiedottomuuden piinaa tällä hetkellä! Peace out, tuun taas joku päivä avautumaan tänne.